Länsimainen kulttuuri ja sen arvomaailma on menettänyt yhteisöllisyyden ja toimii yksilöllisyyttä, minuutta sekä yksilön vapautta, tarpeita ja oikeuksia korostavasti. Vastuu ja velvollisuudet eivät saa häiritä yksilöllisyyden toteutumista.
Mikä on tällaisen kehityksen taustalla? Kyse on nykydemokratian kriisistä. Demokratiakehitys on johtanut ihmisoikeuksien vahvistumisen myötä yksilöoikeuksien kehitykseen, jonka kielteisiä ilmiöitä yhteisöjen arjessa jatkuvasti kohtaamme.
Kuvattujen ilmiöiden taustalta löytyy syy-yhteys ihmisoikeuksien kehittymiseen ja tämän seurauksena yksilöllistymiseen ja yksilön oikeuksien vahvistumiseen. Tämä on johtanut lopulta siihen, että ihmisten väliset ongelmat ja käyttäytyminen tulkitaan psykologiselta teoriaperustalta. Ongelmat psykologisoidaan, ne ovat yksilöllisiä ja käsitellään yksilöperustaisesti.
Tällä on yhteys länsimaisen arvomaailman muuttumiseen sekä yleisesti hyväksyttyjen normien ja käyttäytymissääntöjen muutokseen. On rakentunut psykokulttuuri, joka ohjaa arkea ja ratkaisuja. Ei ymmärretä, että rajoittamattomien minuuden tarpeiden, yleisistä normeista ja pelisäännöistä vapaan yksilöllisen itsensä toteuttamisen psykologinen viesti vain on tuottanut tulosta. Samalla toisista välittäminen, syyllisyyden tunteen kokeminen, tunne-elämä ja moraali rapautuvat.
On syntynyt yksilöllinen oikeus käyttää valtaa itsekkäästi ja eettisesti arveluttavalla tavalla. Syyllisyys, vastuullisuus ja tunne-elämä sekä muiden huomioon ottaminen eivät ole arvoja yksilöllisten oikeuksien ja tämän seurauksena itsekkyyden vahvistumisessa. Muista ihmisistä ja myös organisaatioista on entistä enemmän tullut omien itsekkäiden tarpeiden välikappaleita.
Koska tunne-elämä on keskeisesti opittua kasvatuksen myötä omaksuttujen arvojen ja normien välityksellä myös tunne-elämä ja tunne-elämän mekanismi ovat vaarassa heikentyä. Ihminen eläimenä lähestyy tässä suhteessa muita eläimiä ja on lajina vaarassa menettää ihmiselle inhimillisenä ja ainutlaatuisena olentona pidetyn monipuolisen ja vastuullisen tunne-elämän ja empatian kokemisen ominaisuuden.
Ajankohtainen esimerkki viime kädessä yksilöllistymisen ja yksilöoikeuksien kielteisistä vaikutuksista käyttäytymiseen on valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin itsekäs yhteisten varojen väärinkäyttö. Ei siinä omatunto, etiikka ja moraali käyttäytymistä liikoja ohjaa, kun käyttää viime kädessä verovaroja kymmenien tuhansien taksimatkoihin ja viitisen tonnia kauneudenhoitopalveluihin. Samalla hän julkisuudessa on erityisesti painottanut sitä, että on toiminut lain mukaisesti oikein yksityisiin tarpeisiinsa.
Arto Nybergin suorassa TV-ohjelmassa sunnuntaina 18.4.2021 Yli-Viikari kiisti yksityisten kauneudenhoitokulujen ja suurten taksikulujen lisäksi myös syyllistyneensä virkarikokseen väärinkäytösepäilyistään poliisin esitutkinnassa olevassa työmatkoistaan saamiensa Finnairin pluspisteiden käyttämisestä. Pluspisteet ovat hänen mukaansa henkilökohtaisia ja yksityisasia, jotka eivät kuulu työnantajalle. Mitään ei Yli-Viikari ole siis tehnyt väärin. Samalla Hän nostaa yli 11000 euron kuukausipalkkaa.
Tällaisessa tilanteessa kyse on tosiasiallisesti rakenteellisesta ja osittain laillisesta korruptiosta ja tietenkin myös lainsäädännön jälkijättöisyydestä yhteiskunnan muuttuneeseen tilanteeseen nähden. Viranhaltijoiden menothan tosiasiallisesti maksavat pääasiallisesti kansalaiset, joiden keskipalkka on noin 3500 euroa ja palkansaajista puolet saavat 2900 euroa tai vähemmän.
Julkisuudessa esillä olleet edellä mainitut asiat eivät Yli-Viikarin mukaan vaikuta hänen edellytyksiinsä toimia pääjohtajana. Yli-Viikari tuomitsi Nybergin ohjelmassa myös pelolla johtamisen. VTV:n sisällä puhutaan kuitenkin nimenomaan pelolla johtamisesta. Yli-Viikarin vuoden 2015 lopulla alkaneen pääjohtajakauden aikana useita työntekijöitä on siirretty toisiin tehtäviin. He ovat kokeneet tehtäviensä muutoksen vaientamiseksi. Heidän mukaansa on tullut selväksi, että olet samaa mieltä tai sitten teet jotain muuta.
Voi myös kysyä, minkälaisen vaurion yksi viranhaltija tekee yhteiskunnallisten viranhaltijoiden julkisuuskuvaan, luotettavuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Yleensähän Suomessa on totuttu pitämään virkakuntaa luotettavana, kansalaislähtöisenä, vastuullisena ja yhteisestä hyvinvoinnista huolehtivana. Yli-Viikarin käyttäytyminen ei taatusti ole ainutlaatuinen poikkeus viranhaltijoiden käyttäytymisessä, vaan vahvistaa yhteisten moraalisten arvojen ja normien rapautumiskehityksen ja ennen kaikkea myös heikon ja itsekkään johtamisen tilan monissa organisaatioissa ja työyhteisöissä. Tällä tavoin huonosti johdetuissa organisaatioissa lähes kaikki työyhteisön jäsenet voivat pahimmillaan olla itsekkäiden esimiesten armoilla, ja monet saavat etuoikeuksia vain kuuluessaan esimiestensä joukkueeseen tukiessaan ensisijaisesti esimiesten itsekkäitä tarpeita ja ahneutta.
Työyhteisö voi tällä tavoin johdetussa työyhteisössä huonosti. Perustehtävä ja asetetut tavoitteet, joita varten organisaatio on olemassa eivät ohjaa johtamista. Muun muassa kritiikki johtamista ja tehtyjä ratkaisuja kohtaan on kiellettyä. Hintana näyttää tällöin olevan myös se, että moraaliltaan terveet yhteisvastuulliset työntekijät hakeutuvat mahdollisuuksien mukaan muualle ja sairauspoissaolot lisääntyvät.
Kalevi Kaipio
