Koron­aviruk­sen aiheut­ta­man tilanne maail­mas­sa ja Suomes­sa vaatii meiltä aivan uuden­laisen asen­teen ottamista. Se heilut­taa kaikkea tur­val­lista elämänkulkua, niin yksit­täis­ten ihmis­ten elämässä kuin myös työy­hteisö­jen arjes­sa. Kun vähen­tää fyy­sistä läheisyyt­tä, täy­tyy lisätä henkistä läheisyyt­tä.  

Monel­la työ­paikalla vähen­netään kok­ouk­sia, työno­h­jauk­sia, koulu­tuk­sia ja vierailu­ja, ja näin nor­maali yhteisölli­nen arki muut­tuu yksin suorit­tamisek­si. Kun vuorovaiku­tus, yhteinen pysähtymi­nen ja asioiden sopimi­nen estyy, voidaan men­nä ojas­ta allikkoon. 

Pros­essien ohjaa­jas­sa tilanne herät­tää monia kysymyk­siä. Mitä tarkoit­taa, että pros­es­sit keskeytetään ja tehdään vain sitä ”perustyötä”? Kuin­ka käy sovit­tu­jen asioiden, jos niitä ei pysähdytä arvioimaan? Miten käy hyvin alka­neen vuorovaiku­tuk­sen kehit­tymisen? Tiedämme, että pros­essin täy­tyy olla käyn­nis­sä koko ajan, sil­lä jos se pitkäk­si aikaa keskey­tyy, saadaan tehdä aloi­tus uudelleen ja jo sovi­tut käytän­teet uno­htu­vat. Merk­i­tyk­sel­lisyys asioiden suh­teen hämär­tyy ja ihmiset uupu­vat.

Työy­hteisöis­sä on tärkeää aina pitää huoli henkises­tä läheisyy­destä ja ilmapi­iristä, joiden avul­la luo­daan yhteenku­u­lu­vu­u­den tun­net­ta. Merk­i­tyk­sel­lisyy­den koke­mus on tärkeä niin työssä kuin muus­sakin elämässä. Sen kaut­ta ihmi­nen kokee elämän­sä tärkeäk­si ja tun­tee tekevän­sä hyvää työtä. Mis­tä tämä merk­i­tyk­sel­lisyys sit­ten saa polt­toaineen­sa?

Työy­hteisöis­sä merk­i­tyk­sel­lisyys tarkoit­taa, että työkaverei­den kanssa päästään yhdessä pohti­maan tehtyä työtä ja tekemisen tapaa sekä purka­maan työn herät­tämää tun­nekuor­maa. Nyt jos mil­loinkaan on eri­tyisen tärkeää tiivistää tätä yhtey­den­pitoa, kun muuten ollaan haas­teel­lises­sa ja kuor­mit­tavas­sa tilanteessa. Nyt täy­tyy pitää huol­ta yhtey­den­pidon laadus­ta ja määrästä! 

Kun sosi­aal­ista etäisyyt­tä kas­vate­taan, täy­tyy henkisen yhtey­den­pidon tiivistyä. Tämä tarkoit­taa yhteisen työn­jo­htamisen lisäämistä, oman työn johtamista ja yhteisen työn johtamista. Sovi­taan siitä, mitä tehdään, ja tehdään se, mis­tä sovi­taan! Ollaan valmis­tau­tuneena, terävänä ja rehellis­es­ti peruste­htävän äärel­lä tavoit­teen suun­nas­sa. Tärkeää on tark­istaa, että yhtey­den­pidon laatu on tehokas­ta ja tavoit­teeseen johtavaa. Kun määräl­lis­es­ti voidaan kok­ous­taa vain vähän, kok­ousten laadun vaa­timus nousee merkit­tävästi. Työno­h­jaus ja pienet koulu­tusses­siot etänä ovat tähän hyvä keino.

Etä­työno­h­jaus ei ole vain kor­vaa­va suorite totu­tulle työno­h­jauk­selle. Päin­vas­toin. Etä­työno­h­jauk­ses­ta saadut koke­muk­set osoit­ta­vat, että sille on tilaus­ta. Edel­lä kuvatut hyödyt ja merk­i­tyk­set vuorovaiku­tuk­sen ja johtamisen tasoil­la toteu­tu­vat ja saa­vat muo­toaan myös etä­työno­h­jauk­sis­sa. Vaik­ka etäy­hteys haas­taa osal­lis­tu­jat, haaste myös kas­vat­taa. On nimit­täin niin, että totu­tut vuorovaiku­tus­suh­teet voivat muut­tua etänä. Ensin tule­vat näkyvi­in ihmis­ten valmius aloit­taa ja rak­en­taa puhet­ta. Niis­sä meil­lä on jokaisel­la omat valmi­utemme. Sit­ten tulee esille tari­nan muotou­tu­mi­nen; kenen ehdoil­la ja minkälainen tari­na tehdään. Sit­ten pääsemme tärkeään vai­heeseen: Olet suo­ras­sa lähetyk­sessä! 

Ihanaa! Jos olet nopea, saat tilaa. Jos olet hitaam­min syt­tyvää sort­tia, voit saa­da vähem­män tilaa tai jäädä jalkoi­hin ihan kokon­aan. Tässä on eri­tyisen opin paik­ka. Kas­va kuun­teli­jana, kas­va osal­lis­tu­jana. Kukaan ei jää piiloon niin, että muut eivät sitä huo­maisi. Kukaan ei joh­da, niin että muut eivät sitä huo­maisi.  Jokaisen rooli työ­paikalla näyt­täy­tyy uudessa val­os­sa, kun totumme ole­maan etänä. Tavoite on, että yhteisöl­lisyys ja näkökul­mien run­saus lisään­tyvät ja mon­imuo­toisu­us ja tavoit­teel­lisu­us kas­va­vat. Etäo­h­jauk­set tuli­vat var­masti jäädäk­seen. 

Kir­joit­ta­jat: Sai­ja Mänt­täri, Reet­ta Kekko­nen ja Johan Var­ti­ainen