Parasta mahdollista

Into­hi­mo tiimis­sä tekemiseen ja työn tulok­si­in tuot­taa paras­ta mah­dol­lista. Vuo­den 2020 aikana on siihen taas kaikil­la mah­dol­lisu­us. On inspiroivaa, että tämä mah­dol­lisu­us on jokaisel­la. Kyse on siitä, että into­hi­mo saa syt­tyä tai että se sytytetään. Eihän kukaan halua, että ihmi­nen sam­muisi, eihän? 

Valitet­tavaa on, että näitä ihmisen ja into­hi­mon sam­mut­ta­jia riit­tää tässä maas­sa. Onnek­si on myös niitä esimiehiä ja tiime­jä, jot­ka sytyt­tävät liekin pala­maan ja anta­vat sen roi­huta. Läm­min ja roi­hua­va liek­ki näkyy myös ulospäin ja se kut­suu luok­seen. 

Hyvistä kasvu­tari­noista voi oppia. Ker­ron tässä yhden sel­l­aisen.

Eräässä tiimis­sä oli joukko eri tavoin ajat­tele­via ihmisiä eri­lai­sista taus­toista. Kun lähdet­ti­in oppi­maan uut­ta, oli jokaisel­la omat tavoit­teen­sa. Se näkyi tavas­sa keskustel­la, asi­a­sisäl­löis­sä, ajankäytössä ja suh­tau­tu­mises­sa mui­hin. Voisi kuvitel­la, että kyseessä oli hajanainen joukko vail­la yhteisiä tavoit­tei­ta. Tarkoituk­se­na kuitenkin oli ryh­män kaut­ta tuot­taa yhteisiä oppimiskoke­muk­sia ja saa­da ryh­mästä tii­mi, joka luot­taa itseen­sä ja pystyy luot­saa­maan tien­sä tavoit­teeseen­sa. Ryh­mä onnis­tui yllät­tämään itsen­sä; tekemään ensin näkymät­tömästä näkyvää ja sit­ten hyvästä parhaan.  

Mitä oikein tapah­tui? Ryh­män ohjaa­jal­la tai esimiehel­lä oli merkit­tävä rooli. Sen sijaan, että hän olisi istut­tanut ryh­män alas ja ker­tonut tavoit­teet ja strate­giat, hän lähti liik­keelle ihmis­ten omista lähtöko­hdista, siitä mikä heille kuu­lui, mikä heille oli tärkeää ja mik­si. Näistä lähtöko­hdista opit­ti­in jäsen­tämään todel­lisu­ut­ta ja löytämään syitä sille, mik­si nyt olti­in koos­sa. Arvat­tavaa on, että keskustelu on alus­sa jäykkää ja se pyrkii säi­lyt­tämään tur­val­lisu­u­den tun­net­ta. Jäätä piti rikkoa siis lisää.

Ajan anta­mi­nen yhdessä puhu­miselle ja tekemisen yhteiselle jäsen­tämiselle alkoi tuot­taa yhä enem­män syvenevää kiin­nos­tus­ta pro­jek­tia kohtaan. Ihmiset alkoi­vat myös tun­tea toisi­aan. Vaik­ka esimies piti tavoit­teet esil­lä omas­sa puheessaan ja yhtei­sis­sä keskusteluis­sa, ne eivät kuitenkaan tun­tuneet ole­van hänen keskeisin viestin­sä. Mitä enem­män annet­ti­in aikaa ihmisille tutus­tua toisi­in­sa eri­lai­sis­sa tilanteis­sa, sitä enem­män he alkoi­vat odot­taa näitä yhteisiä kokoon­tu­misia. Alkoi kehit­tyä luot­ta­mus­ta, joka vaikut­ti aidosti ihmis­ten kesken. Se vaikut­ti aitoa halua kas­vaa tehtävän­sä kokoisek­si; olla luot­ta­muk­sen arvoinen sekä tiimin tavoit­teelle että toinen toisilleen. 

Tämä tari­na on tosi. Itse kysyin heiltä, mikä sai hei­dän kas­va­maan ryh­mästä tiimik­si. He pohti­vat ensin täl­laisia asioi­ta: yhteiset tavoit­teet, aikaa miet­tiä yhdessä ja jatku­van arvioin­nin merk­i­tys. Ihan oikei­ta asioi­ta sinäl­lään. Sit­ten he tote­si­vat kuitenkin: ”Kyl­lä se on se, että me kohtasimme toisemme aidosti ja pysty­imme ole­maan sal­livia toinen toisi­amme kohtaan. Näin jokaisel­la oli hyvä olla.” Niin­pä, sehän se oli esimiehen varsi­nainen viesti: Ensin ihmiset, sit­ten asi­at. 

Niin se on, että hyvässä yhteisössä ihmi­nen voi kas­vaa täy­teen mit­taansa. Luot­ta­muk­sen kokem­i­nen mah­dol­lis­taa oman avun­tarpeen myön­tämisen, oman haavoit­tuvu­u­den, rohkeu­den haas­taa ja keskustel­la sekä puut­tua tois­t­en tekemiseen. Näin sytytet­ty liek­ki valaisee myös tavoit­teet ja mah­dol­lis­taa pala­van halun saavut­taa se. Kun tii­mi täyt­tää tun­netavoit­teen­sa, se saavut­taa yleen­sä myös asi­atavoit­teen­sa. Mut­ta yritäpä toisin päin: keski­ty vain tulok­si­in ja odota, että ihmiset seu­raa­vat perässä, niin saat tehdä töitä har­ti­avoimin, kun vedät kivirekeä perässäsi. 

Toiv­otan kaikkea paras­ta tälle vuodelle kaikille tiimeille ja tiim­in­vetäjille. Vähempään ei kan­na­ta tyy­tyä, sil­lä siihen on kaikil­la mah­dol­lisu­us. Siitä myös mei­dän mot­tomme: Onnis­tu­mis­tar­i­nat tehdään yhdessä.