Intohimo tiimissä tekemiseen ja työn tuloksiin tuottaa parasta mahdollista. Vuoden 2020 aikana on siihen taas kaikilla mahdollisuus. On inspiroivaa, että tämä mahdollisuus on jokaisella. Kyse on siitä, että intohimo saa syttyä tai että se sytytetään. Eihän kukaan halua, että ihminen sammuisi, eihän?
Valitettavaa on, että näitä ihmisen ja intohimon sammuttajia riittää tässä maassa. Onneksi on myös niitä esimiehiä ja tiimejä, jotka sytyttävät liekin palamaan ja antavat sen roihuta. Lämmin ja roihuava liekki näkyy myös ulospäin ja se kutsuu luokseen.
Hyvistä kasvutarinoista voi oppia. Kerron tässä yhden sellaisen.
Eräässä tiimissä oli joukko eri tavoin ajattelevia ihmisiä erilaisista taustoista. Kun lähdettiin oppimaan uutta, oli jokaisella omat tavoitteensa. Se näkyi tavassa keskustella, asiasisällöissä, ajankäytössä ja suhtautumisessa muihin. Voisi kuvitella, että kyseessä oli hajanainen joukko vailla yhteisiä tavoitteita. Tarkoituksena kuitenkin oli ryhmän kautta tuottaa yhteisiä oppimiskokemuksia ja saada ryhmästä tiimi, joka luottaa itseensä ja pystyy luotsaamaan tiensä tavoitteeseensa. Ryhmä onnistui yllättämään itsensä; tekemään ensin näkymättömästä näkyvää ja sitten hyvästä parhaan.
Mitä oikein tapahtui? Ryhmän ohjaajalla tai esimiehellä oli merkittävä rooli. Sen sijaan, että hän olisi istuttanut ryhmän alas ja kertonut tavoitteet ja strategiat, hän lähti liikkeelle ihmisten omista lähtökohdista, siitä mikä heille kuului, mikä heille oli tärkeää ja miksi. Näistä lähtökohdista opittiin jäsentämään todellisuutta ja löytämään syitä sille, miksi nyt oltiin koossa. Arvattavaa on, että keskustelu on alussa jäykkää ja se pyrkii säilyttämään turvallisuuden tunnetta. Jäätä piti rikkoa siis lisää.
Ajan antaminen yhdessä puhumiselle ja tekemisen yhteiselle jäsentämiselle alkoi tuottaa yhä enemmän syvenevää kiinnostusta projektia kohtaan. Ihmiset alkoivat myös tuntea toisiaan. Vaikka esimies piti tavoitteet esillä omassa puheessaan ja yhteisissä keskusteluissa, ne eivät kuitenkaan tuntuneet olevan hänen keskeisin viestinsä. Mitä enemmän annettiin aikaa ihmisille tutustua toisiinsa erilaisissa tilanteissa, sitä enemmän he alkoivat odottaa näitä yhteisiä kokoontumisia. Alkoi kehittyä luottamusta, joka vaikutti aidosti ihmisten kesken. Se vaikutti aitoa halua kasvaa tehtävänsä kokoiseksi; olla luottamuksen arvoinen sekä tiimin tavoitteelle että toinen toisilleen.
Tämä tarina on tosi. Itse kysyin heiltä, mikä sai heidän kasvamaan ryhmästä tiimiksi. He pohtivat ensin tällaisia asioita: yhteiset tavoitteet, aikaa miettiä yhdessä ja jatkuvan arvioinnin merkitys. Ihan oikeita asioita sinällään. Sitten he totesivat kuitenkin: ”Kyllä se on se, että me kohtasimme toisemme aidosti ja pystyimme olemaan sallivia toinen toisiamme kohtaan. Näin jokaisella oli hyvä olla.” Niinpä, sehän se oli esimiehen varsinainen viesti: Ensin ihmiset, sitten asiat.
Niin se on, että hyvässä yhteisössä ihminen voi kasvaa täyteen mittaansa. Luottamuksen kokeminen mahdollistaa oman avuntarpeen myöntämisen, oman haavoittuvuuden, rohkeuden haastaa ja keskustella sekä puuttua toisten tekemiseen. Näin sytytetty liekki valaisee myös tavoitteet ja mahdollistaa palavan halun saavuttaa se. Kun tiimi täyttää tunnetavoitteensa, se saavuttaa yleensä myös asiatavoitteensa. Mutta yritäpä toisin päin: keskity vain tuloksiin ja odota, että ihmiset seuraavat perässä, niin saat tehdä töitä hartiavoimin, kun vedät kivirekeä perässäsi.
Toivotan kaikkea parasta tälle vuodelle kaikille tiimeille ja tiiminvetäjille. Vähempään ei kannata tyytyä, sillä siihen on kaikilla mahdollisuus. Siitä myös meidän mottomme: Onnistumistarinat tehdään yhdessä.