”Olemme kas­va­neet Huip­puy­hteisök­si” – Tämä huu­dah­dus tuli erään asi­akkaamme suus­ta. Hän koki, että hei­dän yhteisöstään oli tul­lut huip­puy­hteisö. Miten se oli onnis­tunut?

Onnis­tu­mi­nen ja onnis­tu­misen kult­tuuri voidaan saa­da osak­si yhteisön kult­tuuria, kun ei puhuta aina siitä mikä on huonos­ti tai miten kaik­ki voisi olla parem­min vaan ale­taan nähdä onnis­tu­mi­nen toteu­tuneena – me onnis­tumme ja luomme yhdessä jotain sel­l­aista hyvää, mikä kan­taa meitä eteen­päin huip­puy­hteisök­si. Se edel­lyt­tää yhteistä aikaa, yhteistä suun­taa ja ymmär­rystä siitä, mitä asioil­ta halu­taan ja vaa­di­taan. Kun johtamises­sa on suun­ta kohti hyviä asioi­ta, yhteistä tekemistä ja selkeitä rak­en­tei­ta, syn­tyy yhteinen näke­mys ja luot­ta­mus: ME TEIMME SEN!

Hyvin mon­es­sa yhteisössä ede­tään kohti kur­ju­ut­ta, työn­tek­i­jöitä on liian vähän suh­teessa tehtävään asi­akastyöhön. Asi­akkaat jäävät yksin riitelemään tois­t­en­sa kanssa ja henkilökun­ta pyrkii löytämään aikaa olla asi­akkaiden kanssa. Tur­val­lisu­us tukee yhteistä onnis­tu­mista ja yhdessä olemisen ja välit­tämisen tunne aut­taa ihmisiä rak­en­ta­maan omaa elämään­sä. Tur­vat­to­muus, mikä syn­tyy vähäis­es­tä läs­näolosta ja vuorovaiku­tuk­ses­ta, lisää ris­tiri­ito­ja ja mität­tömyy­den koke­mus­ta. Vuorovaiku­tu­sosaamis­es­ta on tul­lut nyky­isin yhä tärkeäm­pää työelämän ja työte­htävien mon­imutkaistues­sa ja työn­tek­i­jöi­den painei­den lisään­tyessä varsinkin sosi­aali- ja ter­veysalal­la.

Vuorovaiku­tu­sosaami­nen on määritel­ty mm. Sitran (2017) yhdek­si keskeisek­si tule­vaisu­u­den osaamisalueek­si työy­hteisöis­sä ja asi­akastyössä. Vaa­ti­va ja mon­isyi­nen työsken­te­ly sekä työy­hteisöis­sä että asi­akastyössä vaatii hyviä työy­hteisö­taito­ja ja myös dial­o­gisu­ut­ta. Sitä varten tarvi­taan riit­tävästi foo­rumei­ta ja tilaisuuk­sia, mis­sä voidaan tutkia ja tarkastel­la työn tekemistä, saa­da yhteinen ymmär­rys sekä sopia käytän­teistä työy­hteisön kesken. Yhteis­ten palaverei­den ja kehit­tämis­päivien pitämi­nen tun­tuu vain mon­es­sa organ­isaa­tios­sa ole­van ”men­neen tal­ven lumia”. Työn­tek­i­jöi­den työa­jat on määritel­ty siten, ettei yhteistä aikaa enää ole mis­sä suun­nitel­la työtä ja vai­h­taa asi­akkaisi­in liit­tyviä ajatuk­sia ja tieto­ja. Myös työno­h­jaus­ta on mon­es­sa organ­isaa­tios­sa vähen­net­ty dra­maat­tis­es­ti, aiem­min työno­h­jaus­ta oli noin ker­ran kuukaudessa, nyt vain 4–6 ker­taa vuodessa. Saman aikaises­ti hoito­henkilökun­nalle on sälytet­ty valmis­tele­via ja avus­tavia työte­htäviä niin paljon, että työssä val­lit­see jatku­va kiire ja huonos­ti teh­dyn työn tunne. Nyt jos koskaan on todel­la tärkeää pysähtyä yhdessä miet­timään, mitä työltä halu­taan ja vaa­di­taan, miten voimme onnis­tua työssämme ja sanoa, me teimme sen yhdessä.

Organ­isaa­tioiden on korkea aika alkaa arvostaa työn­tek­i­jöitään voimavarana, joka luo onnis­tu­misen kult­tuurin ja huip­puy­hteisön maineen organ­isaa­tioon. Kyl­lä julk­isu­udessa on paljon miel­lyt­täväm­pää olla esil­lä Huip­puy­hteisönä ja onnis­tu­jana kuin laimin­lyö­ty­jen työolo­suhtei­den ja hoitopalvelu­jen rak­en­ta­jana. Tähän tarvi­taan osaavaa ja innos­tunut­ta henkilökun­taa sekä henkilökun­nalle aikaa keskustel­la ja suun­nitel­la yhdessä työtä ja sen käytän­teitä. Siihen tarvi­taan foo­rumei­ta ja työno­h­jaus­ta, mitkä mah­dol­lis­ta­vat työhyv­in­voin­nin lisään­tymisen ja sitä kaut­ta yhdessä pyrkimisen kohti voimaan­tu­vaa Huip­puy­hteisöä!

Hyv­in­voi­va henkilöstö ja toimi­vat rak­en­teet ovat organ­isaa­tion men­estymisen edel­ly­tys!

‍Kir­joit­ta­ja: Reet­ta Kekko­nen