Joharin ikku­na perus­tuu Yhdys­val­lois­sa 1950-luvul­la luo­tu­un malli­in, joka käsit­telee yksilön vuorovaiku­tuk­seen liit­tyviä tek­i­jöitä neliru­u­tuisen mallin, ikku­nan, avul­la.

Kyseisiä ruu­tu­ja voidaan käyt­tää kuvaa­maan, mitä ihmi­nen itses­tään tietää ja mitä muut hänestä tietävät. Mitä laa­jem­pi ihmisen tun­te­mus on omas­ta toimin­nas­taan, sen laa­jem­mat mah­dol­lisu­udet hänel­lä on toteut­taa tietois­es­ti viestin­tään­sä ja toimia rak­en­tavasti vuorovaiku­tusti­lanteis­sa.

Vuorovaiku­tuk­seen ja viestin­tään liit­tyvät kysymyk­set oli­vat poikkeuk­sel­lisen ajanko­htaisia viime syksynä esimerkik­si ope­tusalal­la uuden ope­tus­su­un­nitel­man käyt­tööno­ton ja siihen liit­tyvän julkisen keskustelun myötä. Kas­va­tus- ja ope­tusalan koulu­tuk­ses­sa viestin­näl­lä ja vuorovaiku­tuk­sel­la sekä niihin liit­tyväl­lä reflek­toin­nil­la on huo­mat­ta­va sijansa. Reflek­toin­ti kos­kee ennen kaikkea ammatil­lista toim­intaa tilanteis­sa, jot­ka liit­tyvät aikuisen ja toimin­nan kohteena ole­van, lap­sista, nuorista tai aikui­sista koos­t­u­van ryh­män kohtaamiseen ohjaus- tai ope­tusti­lanteis­sa. Kyse on siis ennen kaikkea ped­a­gogi­ikkaan liityvästä reflek­toin­nista.

Kas­va­tus- ja ope­tusalan toim­i­joiden kesku­udessa oman per­soo­nan käyt­tämistä työvä­li­neenä pide­tään merkit­tävänä ammatil­lisen toimin­nan lähtöko­htana. Tämä on mah­dol­lista kytkeä edelleen alan kollek­ti­iviseen iden­ti­teet­ti­in. Kas­vat­ta­jal­la ja opet­ta­jal­la on työssään toki muitakin ihmis­suhtei­ta, jois­sa oman per­soo­nan käyt­tö ei tule kyseeseen samas­sa määrin kuin vaikka­pa suh­teessa oppi­laisi­in. Esimerkeik­si sopi­vat toim­inta suh­teessa mah­dol­lis­es­ti kas­vatet­tavien, opetet­tavien ja ohjat­tavien van­hempi­in, samas­sa amma­tis­sa toimivi­in työ­toverei­hin, eri ammateis­sa toimivi­in työ­toverei­hin, mah­dol­lis­es­ti johtamisen kohteena ole­vi­in henkilöi­hin, esimieheen sekä eri­laisi­in oman organ­isaa­tion ulkop­uolisi­in yhteistyökump­panei­hin.

Eri lähtöko­hdista tapah­tu­va ammatill­i­nen kohtaami­nen aset­taa huo­mat­tavia vaa­timuk­sia kas­va­tus- ja ope­tusalal­la toimi­van henkilön viestin­nän ja vuorovaiku­tuk­sen taidoille. Vuorovaiku­tuk­sen taito­jen kehit­tämi­nen opin­to­jen jäl­keen amma­tis­sa toimit­taes­sa ei ole kuitenkaan aivan yksinker­taista, kos­ka aikuiset eivät yleen­sä mielel­lään kuule muiden määrit­te­lyjä tai arvioi­ta omas­ta toimin­nas­taan. Tämän lisäk­si omas­ta koke­musjär­jestelmästä kiin­ni pitämi­nen on aikuisväelle tyyp­il­listä.

Työno­h­jauk­sel­la on mah­dol­lisuuten­sa Joharin ikku­naan ja vuorovaiku­tuk­sen kehit­tämiseen liit­tyen, sil­lä työno­h­jauk­ses­sa on mah­dol­lista läh­estyä ark­i­työtä ammatil­lisen reflek­toin­nin avul­la poh­tien työhön lli­it­tyvää toim­intaa sekä sen lähtöko­htia, tavoit­tei­ta ja seu­rauk­sia. Aito reflek­tio suun­tau­tuu omien teko­jen ja niiden seu­rausten käsit­tämiseen. Kykyä monipuoliseen reflek­tioon onkin luon­nehdit­tu laadukkaan ammat­ti­työn ja sen kehit­tämisen tärkeim­mäk­si edel­ly­tyk­sek­si.